Vuoden Viherteko 2006 -kilpailu
 

Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry:n toiminnan yksi keskeisiä tavoitteita on asumisviihtyvyyden parantaminen espoolaisilla omakoti- ja pientaloalueilla, eli jäsenyhdistysten toiminta-alueilla.
Onhan asuinalueen siisteydellä ja julkisella ilmeellä huomattava vaikutus monessakin suhteessa.
Myös asumistutkimusten mukaan asukkaat pitävät alueen siisteyttä ja hyvää yleisilmettä arvossa.
Vuosittaisten siivous- ja kunnostustalkoiden myötä espoolaiset ahkeroivat runsaskätisesti tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Myös EOK on kantanut kortensa kekoon sikäli, että jo vuosien ajan keskusjärjestön toimintaan on kuulunut yhdistysten aktivointi kunnostustöihin Vuoden Vihertekokilpailun järjestämisen myötä.
Kilpailu on toteutettu yhteistyössä Espoon kaupungin Viherpalveluyksikön kanssa ja kaupunki on tukenut toimintaa talkooavustuksen myötä.
Vuosien mittaan Vuoden Vihertekokilpailun myötä moni kaupungin yleinen alue, katuvarsi, puistonurkka, kadunkulma, tai muu julkinen keskeinen kohde on kokenut huomattavaakin muodonmuutosta, kaikkien iloksi.
 

EOK:n hallituksen nimeämä vihertekotyöryhmä: Eeva-Liisa Laakso, Raimo Kukko ja Anja Pankasalo, valitsi arvosteli voittajat seuraavaan järjestykseen:
 

I Sommarö-Seura ry

Teema: Asukkaiden yhteistyö pelastaa vedet
Aivan ensiksi on syytä mainita, että Sommarö-Seura täytti
kuluneena kesänä 100 vuotta - lienee vanhin omakotiyhdistys Espoossa, ehkäpä
koko Suomessa.
Toinen huomion arvoinen asia on se, että ympäristön hoitotöitä on tehty
Suvisaaristossa talkoilla kymmeninä vuosina - v. 2000 perustettu
ympäristötyöryhmä jatkoi niitä ja keskittyi erityisesti yhteisten vesien kunnostamiseen. Alueen lahdilla oli havaittu merkittäviä näkyviä muutoksia, ne olivat kuin kukkaniittyjä.
Työryhmä organisoi yhteistyön kaupungin kanssa, jolta on saatu tuiki tarpeellista tukea mm. talkoisiin. Asukkaiden ja melontaseura Canoan yhteisillä talkoilla on niitetty ruovikkoja sekä leikattu ja kerätty ylenpalttista pohjakasvillisuutta. Työ on tuottanut tulosta,
lahdet olivat kasvillisuuden peitossa, nyt lahdilla näkyy vesi -
kaikkien espoolaisten iloksi.

II
Laajalahti ry

 

Yhdistys on jatkanut perinteistä projektiaan eli rodopuiston kunnostamista Kurkijoenpuistossa. Alueelta raivattiin lehtipuiden versokasvua, jota syntyi kuivasta kesästä huolimatta merkittävästi. Varsinainen uusien rodojen istutus ajoitettiin syksyyn lähinnä siksi, että keväällä ei kotimaisia rodojen taimia ollut saatavissa. Onni oli tässä tapauksessa yhdistyksen puolella, sillä kuiva kesä olisi tehnyt istutustyön turhaksi. Ensimmäisten syyssateiden myötä sitten alueelle istutettiin 25 kotimaista uutuuslajiketta: yli miehen mittaiseksi kasvava Marketta, vähän matalampi Hellevi ja Raisa. Nyt istutusalue laajeni puiston läpi johtavan kävelytien toiselle puolelle. Yhteensä Kurkijoenpuistossa on nyt noin 200 rodoa. Kaikki kotimaiset lajikkeet ovat edustettuna ja lisäksi 10 puistoatzaleaa. Kesäkuussa voidaan nauttia upeasta kukinnasta värilajitelman hehkuessa valkoisesta vaaleanpunaisen ja lilan eri sävyissä. Alueen arvoa lisää merkittävä mariankämmekkäkukinta myös kesäkuussa.

 

  

Palkintojen jakotilaisuus Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry:n (EOK) Omakotipäivillä 25.10.2006 Kylätalo Palttinassa.
Laajalahti ry:n pj. Sari Ojanen
(5.s oikealta) ja Kari Hakala
(5.s vasemmalta) vastaanottivat Laajalahti ry:n II palkinnon EOK:n vuoden 2006 vihertekokilpailussa. Palkinnot luovutti pj. Anja Pankasalo (vas).


III
Tillinmäen Pienkiinteistöyhdistys ry

 

Tillinmäki on kasvavaa pien-ja omakotialuetta. Sopivaa leikkipaikkaa ei alueella ole ollut. Tillinmäen pienkiinteistöyhdistys ry on vuodesta 1999 kunnostanut leikkipaikaksi Tillinmäen urheilukentän laidalla olevaa aluetta. Kenttä on alun alkaen ollut tillinmäkeläisten talkoilla rakentama, mutta nyt kaupungin hoidossa.

 Viimeinen hankinta ja tämän vuoden viherteko on yhdistetty riippumis- ja leuanvetoteline, joka käy niin lapsille kuin aikuisille. Leikkipaikasta on tullut monelle tillinmäkeläiselle lapsiperheelle tapaamispaikka, jossa sekä lapset, nuoret että aikuiset viihtyvät.
 

Neljäs sija jaettiin jälleen kolmen yhdistyksen kesken. Työpanokseltaan samanarvoisiksi arvioitiin Friisilän Omakotiyhdistys ry:n, Gumbölen Omakotiyhdistys ry:n ja Tuomarila-Seura ry:n viherteot.

IV
Gumbölen Omakotiyhdistys ry

 

Gumbölen Omakotiyhdistyksen yhtenä projektina on ollut rakentaa Hirvisuon alueelle näyttävät opas- ja infotaulut. Jo parin vuoden käytön jälkeen taulut näyttivät varsin kovia kokeneilta. Ne kallistelivat, ruoste oli päässyt raiskaamaan ja varsinaiset ilmoituspinnat olivat kärsineet aktiivisesta tiedottamisesta: sen tuloksena tauluista poistettiin yli 1000 nastaa ja niittiä, ruosteet harjattiin ja pohjat maalattiin uudelleen harmaalla pohjavärillä.

IV
Friisilän Omakotiyhdistys ry

 

Yhdistys on jatkanut aikaisempien vuosien vihertekotyönä tekemiään kohteita lähinnä hoitotoimin. Päiväkodin ympäristön istutuksia on siivottu, samoin Friisiläntien alun, eli alueen sisääntulotien raivattuja lähimetsiköitä.

Ruusu-villiviini-istutus kärsi melkoisia vaurioita kesän helteillä ja siksi istutuksia on täydennetty. Nyt syksyn tullen kallioilla kiipeävä tulipunainen villiviiniköynnöstö onkin ollut varsin huomiota herättävä ja edustava.

IV
Tuomarila-Seura ry
 

Tuomarilassa pidettiin vihertekona kukkasipulien istutustalkoot. Sipuleita ostettiin melkoinen määrä, peräti 125 euron edestä. Sipulit istutetaan Tuomarilan yleisille alueille mm. Humina-patsaan ympäristöön, Palotien risteykseen, kioskin viereen, koulun ympäristöön, Pitkänotkon puistoon ja Yläkallionrinteelle.
Sipuleita istutettiin sekä talkoilla että hallituksen jäsenten voimin syyskuunlopulla.
 

Voittajat palkittiin kunniakirjalla ja stipendillä sekä kukitettiin.
 

EOK:n puheenjohtaja Anja Pankasalo organisoi myös Laajalahti ry:n voittoisan rodopuistotalkoot.

Talkoissa ahkeroivat lisäksi Kari Hakala, Kalevi Lehikoinen, Hannu Liukkonen ja Tytti Heiskala

Etusivulle