Laajalahden historiaa

   Laajalahden yhdyskunnan synty

Rautatien ns. rantaradan valmistuminen Helsingistä Karjaalle 1903 loi edellytykset asutuksen muodostamiselle radan tuntumaan. Asutus levisi Albergan ja Elfvikin kartanoiden sekä Bredvikin (Laajalahden) yksinäistilan maille. Rakennettiin huviloita, joissa asuttiin ympäri vuoden. Suomenkielinen väestö asutti pääosin rautatien pohjoispuolisia alueita, radan eteläpuolelle muodostui ruotsinkielisten asuttama yhdyskunta.

Asutusta kertyi siinä määrin, että heräsi ajatus taajaväkisen yhdyskunnan perustamisesta, mikä silloisen lain puitteissa oli mahdollista. 1922 hyväksyttiin yhdyskunnan rajoiksi ne rajat, jotka myöhemmin suurin piirtein vastaisivat Laajalahden asuntoalueen rajoja.

Vuoden 1924 alusta Albergan taajaväkinen yhdyskunta aloitti toimintansa. Sen virallinen kieli oli ruotsi, koska pääosa yhdyskunnan asukkaista oli ruotsinkielisiä.

Kun Helsingin kaupunki, joka oli vuonna 1938 ostanut Albergan maat, sodan jälkeen kaavoitti omistamiaan alueita, niin Laajalahden alueelle muutti pääasiassa suomenkielistä väestöä.

Laajalahden asuntoalue muodostui 1940-luvulla Helsingin omistamille maille.

Suomi joutui luovuttamaan sodan jälkeen Neuvostoliitolle mm. Karjalan kannaksen. Luovutetuilta alueilta muuttaneen siirtoväen osuus oli varsin suuri maan silloisesta väestöstä. Keväällä 1945 säädettiin maanhankintalaki. Helsingin kaupunki keskitti maanhankintalain edellyttämän maanluovutusvelvollisuutensa vasta hankkimilleen maille Espoossa.

Helsingin toimesta kaavoitettiin ja palstoitettiin Albergan maille Laajalahden alue ja sieltä ryhdyttiin luovuttamaan tontteja maansaantiin oikeutetuille: siirtoväelle, sotainvalideille ja rintamamiehille.

Alun perin oli selvää, että Laajalahden alueelle tulee paljon karjalaista siirtoväkeä, joten tuntui luonnolliselta nimetä alueen tiestö Karjalan kannaksen pitäjien mukaan.

   Vallihaudat ja tykkitiet

Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset rakensivat Suomeen varsin laajan maalinnoitusten ketjun. Sen tarkoituksena oli toimia Venäjän silloisen pääkaupungin, Pietarin suojana saksalaisten hyökkäyksiä vastaan. Helsingin ympärille muodostettiin oma linnoituskehä, joka käsitti sekä saaristoon että mantereelle rakennetut puolustuslaitteet. Linnoitustyöt olivat niin valtavia että Suomesta ei löytynyt riittävästi työvoimaa niitä rakentamaan. Niinpä Venäjältä tuotiin tuhansia miehiä vallihautoja tekemään. Joukossa oli myös vinosilmäisiä, lettipäisiä miehiä, joiden tavat olivat outoja.

Maaliskuun vallankumous 1917 lopetti linnoitustyöt kerralla. Linnoitustöiden ansiosta syntyi Laajalahden alueelle tiestö, ns. tykkitiet, jotka palvelivat alueen asukkaita vuosikymmenien ajan. Ne loivat perustan Laajalahden alueen nykyiselle tiestölle. Osa näistä tykkiteistä oli niin hyvin rakennettuja, että ne palvelivat liikennettä vielä 1960-luvullakin.

   Turvesuo

Laajalahden ja Mankkaan välissä oleva turvesuo syntyi vuosituhansien kuluessa entisen merenlahden paikalle. Maan noustessa lahti muuttui ensin järveksi, sitten järvi kasvoi umpeen ja muuttui suoksi. Suon ainoita hyödyntäjiä olivat pitkään eläimet, joille suo oli ruoka-aitta ja turvapaikka. Ihminen otti sittemmin suon hyötykäyttöön Rantaradan valmistuttua. Suon reunaan perustettiin turvepehkutehdas ja sieltä rakennettiin kapearaiteinen rautatie Kilon asemalle. Vetureina toimivat hevoset. Suolta nostettiin palaturvetta miesvoimin. Turvepehkutehdas toimi vuosikymmenien ajan ja sen tuotteita myivät vielä 50-luvulla Renlundin rautakaupat.

Kaatopaikan tullessa turvesuolle turpeen nosto vähitellen loppui ja tehdasrakennukset jäivät autioiksi.

   Laajalahden kivimiehet

Laajalahden graniitti tunnettiin ja sitä hyödynnettiin jo 1800-luvulla, ehkä aikaisemminkin. Kenties amiraali Tersmeden rahtasi sitä Viipuriin asti?

Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset louhivat surutta Laajalahden kallioita linnoituslaiteiden raaka-aineeksi. Nämä raaka-aine lähteet otettiin uudelleen hyötykäyttöön 1920-luvulla. Pienimuotoinen louhinta ja kiven jalostaminen jatkui 1960 luvulle asti. Eräs louhosten merkittävimmistä tuotteista olivat kaiken aikaa katukivet. Etenkin Helsinkiin niitä meni paljon. Kivityön arvostus oli ehkä korkeimmillaan kansallisromanttisella kaudella, jolloin rakennettiin uljaita kivirakennuksia Saarisen ym. arkkitehtien piirustusten mukaisesti. 1940-luvulla Laajalahden kivimiehet tekivät vielä hautakiviä ja patsaita.

Kiven tuntija, taiteilija, kuvanveistäjä Robert Stigell oli tilapäisesti kivimiehenä Laajalahdessa 1800 ja 1900-lukujen vaihteessa. Ei ole kuitenkaan tiedossa käyttikö hän Laajalahden kiviä teoksissaan.  

   Tarvaspää ja Linudden

   Akseli Gallen-Kallelan museo

Albergan kartanon omistama Linudden, Pellavaniemi, oli ensimmäisiä huvilanpaikkoja Laajalahden rannoilla. Jo 1850-luvulla kartanon silloinen isäntä, konsuli Feodor Kiseleff rakennutti niemen länsirannalle kalastajamökin, joka palveli kartanon huvilana. Myöhemmin mökkiä laajennettiin. Tuossa remontissa huvila sai nikkarityyliset koristeensa ja laivalaiturin.

1900-luvun alussa Akseli Gallen-Kallela asui perheineen vaimonsa kotitilalla, Albergan kartanossa. 1912 Linudden siirtyi Akseli Gallen Kallelan omistukseen, joka oli ikään kuin Albergan vävy mentyään naimisiin Mary Slöörin kanssa. Gallen Kallelat remontoivat Linuddenin talviasuttavaksi ja muuttivat sinne samana vuonna.

Huvilaan kuului myös huvimaja, joka sijaitsi kallioisen niemen korkeimmalla kohdalla, jyrkän rinteen äärellä. Mäeltä avautui upeat näköalat merelle, metsiin, kartanon pelloille ja rantaniityille, Huopalahden ruovikkorannoille, Tarvon saarelle ja Helsinkiin.

Tälle mäelle Akseli Gallen-Kallela halusi rakentaa uuden ateljeen. Hän suunnitteli koko rakennuksen itse. Rakennuksesta löytyy kansallisromanttisia piirteitä, mutta myös italialaisia vaikutteita. Ateljee valmistui 1913.

   Ville Vallgrenintie

Havis Amandan tekijänä tunnetuksi tullut kuvanveistäjä Ville Vallgren jalosti viime vuosisadan alkupuolella Laajalahden savea ateljeessaan, joka sijaitsi nykyisin hänen nimeään kantavan tien varrella.

1900-luvun alun aikaisista huviloista ei ole enää kovin monta jäljellä. Ville Valgrenintien varrella, vanhan sataman ja uimapaikan vieressä sijaitseva Villa Åkerblom on yksi lähes entisellään säilyneistä. Rakennus on erikoinen, sen ensimmäinen kerros on tehty tiilestä, toinen hirsistä. Kerrosten välillä on ulkoseinän muotoja korostavat kattolappeet. Talon ympärillä oleva puisto oli aikoinaan hyvin hoidettu ja siellä oli paljon meillä harvinaisia, etelämpää tuotuja kasveja.

Albergan kartanossa 1800-luvulla toimiva fanjanssitehdas saattoi sijaita tällä samalla mäellä, olivathan parhaat savikuopat aivan sen tuntumassa. Tehtaan paikkaa ei ole kuitenkaan onnistuttu löytämään.

   Meillä kummittelee!

Näin taisi huutaa naapuriin vierailulle tullut mummo, kun rupesi kahvia keittämään ja kahvipannusta alkoi yhtäkkiä kuulua laulua. Mummo ryntäsi hädissään pihalle ja sai kuin saikin naapurista lohtua, ennen kuin kahvi ehti kiehua yli. Yhdessä mentiin sisälle keittiöön ja siellähän se Anna Mutanen veteli pannussa ”Karjalan kunnaita”. Taisi nauru kelvata kuulijoille.

Radioaseman tuntumassa oli vielä 1950-luvulla niin voimakas induktiivinen kenttä, että tuollaiset yllätykset olivat mahdollisia.

Laajalahden maisemakuvaan kuuluivat vuosikymmenien ajan kylän etelärajalla seisseet korkeat radiomastot. Mastojen rakentaminen 1950-luvun alussa oli silloisella tekniikalla vaativa urakka, olihan mastoilla korkeutta jo aluksi 150 metriä, myöhemmin toista mastoa korotettiin vielä 23 metrillä. Näin korkeat mastot oli tietenkin varustettava ”lentomajakalla” jo rakennusvaiheessa.

Alun perin Laajalahden radioasemaksi nimetty laitos muutti nimensä Tapiolan radioasemaksi, Tapiola kun kasvoi sen kupeeseen. Kerrostalojen noustessa radiomastojen tuntumaan, radioaseman lähetystehoa muutettiin ja suunnattiin uudelleen. Näin Laajalahdestakin katosivat ne monet radioaseman sivuvaikutukset, jotka joskus naurattivat ja pelottivatkin asukkaita ja etenkin vieraita, jotka eivät näitä ilmiöitä tunteneet!

Veljeskulman talo Laajalahden keskustassa on edelleenkin kirjaston toimipaikka ja ansaitsee näin kulttuurikeskuksen arvonimen.

Kun paikalliset sotainvalidit ostivat tämän noin 3000 m2:n suuruisen tontin Helsingin kaupungilta, niin se oli rohkea teko. Tonttikauppaan sisältyi reunaehtoja, jotka koskivat tulevan rakennuksen käyttöä. Tontti oli yleisen rakennuksen paikka, jonka tuli palvella sivistys-, liikunta- ja urheilukasvatusta tms. Kun näitä ehtoja ei voitu täyttää Sotainvalidien Veljesliiton paikallisosasto joutui maksamaan sanktioita myyjälle.

Ensimmäisen rakennusvaiheen harjakaisia vietettiin 1959 ja paikalla oli Sotainvalidien Veljesliiton korkein johto sekä Espoon kunnan ja valtion urheilutoimen edustajat.

Toisen vaiheen tarkoituksena oli rakentaa ne kulttuuri- ja liikuntatilat, mitkä kauppakirjan mukaan piti tehdä. Sisäministeriö kuitenkin hylkäsi poikkeuslupa-anomuksen eikä tiloja voitu rakentaa suunnitellussa laajuudessa. Varojen vähäisyyden vuoksi toisen rakennusvaiheen töistä huomattava osa toteutettiin talkoilla.

Kun sisäministeriö hylkäsi kolmannenkin rakennusvaiheen lupa-anomuksen, parhaalta vaihtoehdolta tuntui rakennuksen myyminen. Espoon kunta osti rakennuksen, johon sittemmin jäi mm. kirjasto.

Sotainvalidien urakka, talon aikaansaaminen, oli melkoinen ponnistus!

  Raivaajapatsas ja tori

Kirjaston edessä, Laajalahden keskustassa seisova raivaajapatsas on pystytetty niiden uudisraivaajien, miesten ja naisten kunniaksi, jotka raivasivat ja rakensivat uuden asuinalueen synkkään korpeen. Tämän raivaajasukupolven työn ansiosta meillä on nyt vehreä kaupunginosa kotiseutunamme. Vuonna 1976 paljastettu patsas on laajalahtelaisen taiteilijan Sakari Vapaavuoren käsialaa. Patsas luovutettiin sittemmin Espoon kunnan vastuulle ja hoitoon ja se oli Espoon ensimmäinen julkinen patsas.

Laajalahden keskustan tori kunnostettiin Espoon kaupungin toimesta vuonna 1990. Torilla tavataan tuttuja kauppa- tai ulkoilureissulla ja joskus siellä bongaa jonkun alueella asuvan julkisuuden henkilönkin.  

  Laajalahden kirjasto

Laajalahden kansakoulun valmistuminen 1953 loi edellytykset kirjaston synnylle, joka toimi aluksi kansakoulun tiloissa. Vuonna 1963 kunta vuokrasi Sotainvalidein Veljesliiton omistamasta talosta, Veljeskulmasta, uudet tilat kirjastoa varten. Laajalahden kirjasto oli tuolloin Espoon pääkirjasto, jossa oli hallinto, toimisto, luettelointi ja auto-osasto aina siihen asti, kunnes uusi pääkirjasto valmistui Leppävaaraan.

Laajalahdessa on myös toiminut kirjakauppa vuodesta 1947, jolloin Ora Airio päätti perustaa kirjakaupan kotinsa yhteyteen. Aikoinaan Espoon kaupungin kirjastohankinnat tehtiin 40 vuotta Laajalahden kirjakaupan kautta. Kirjakauppaa pitää vielä nykyään Laajalahden keskustan liiketiloissa perustajan tytär.  

  Laajalahtelaisia merkkihenkilöitä

Laajalahden kulttuurikohteisiin kuuluu Oili Mäki museo. Vuonna 1983 valmistuneessa museossa on professori Oili Mäen suunnittelemia ja valmistamia kuvakudoksia, alttaritauluja, ryijyjä ja maalauksia.

Taiteilija Mauri Kunnas muutti 1980-luvulla perheineen Laajalahteen ja on viihtynyt täällä hyvin. Hänen teoksistaan tunnetuimpia lienevät ”Kuningas Artturin ritarit”, ”Koirien Kalevala” ja ”Koiramäki” –sarja.

Kirjailija Rakel Hyvärinen on ollut laajalahtelainen vuodesta 1954 alkaen, jolloin ”muutimme Korsosta omaan mökkiin kuorma-autolla körötellen. Mies oli raivannut tonttimme miltei paljaaksi ja pykännyt mökkiäkin sen verran, että lankkuja pitkin päästiin taloksi.”

Täällä hän on myös kirjoittanut Laajalahtea koskevan palkitun kirjansa ”Suo jota ei enää ole”.

Akatemiaprofessori ja suomalainen huippututkija Irma Thesleff on tutkimusjohtaja Helsingin Yliopiston Biotekniikan Instituutissa ja hänen tutkimusalansa on kehitysbiologia. Hän on yksi alan arvostetuimmista ja tunnetuimmista tutkijoista maailmassa. Perheensä kanssa 1980-luvulla Laajalahteen muuttanut Thesleff pitää asuinaluetta ihanteellisena kasvuympäristönä lasten kannalta.

  Laajalahti ry ja Ukkokerho

Laajalahti ry perustettiin vuonna 1950 ajamaan asukkaiden yhteisiä intressejä.

Yhdistys osti toimitalokseen Laajalahden torpan Helsingin kaupungilta. Torpan tontille rakennettiin yhteistyössä Laajalahden karjalaisten ja Laajalahden Virin kanssa myös tanssilava.

Laajalahti ry:llä on ollut suuri vaikutus mm.: epäselvien ja epäoikeudenmukaisten maanhankintasopimusten saattamiseen maansaajia tyydyttävälle tasolle, tiestön rakentamiseen, kansakoulun saamiseen, vesi- ja viemäriverkoston rakentamiseen, tievalaistuksen toteutumiseen, postin- ja sanomalehtien jakelun saamiseen, puhelintaksojen alentamiseen Helsingin tasolle, VPK:n perustamiseen, Tarvontien sillan rakentamiseen, linja-autoliikenteen reitteihin, vuoroihin ja taksoihin, uimarannan kunnostamiseen sekä katunimikilpien saamiseen.

Laajalahden ”Ukkokerho” syntyi vuonna 1951 Laajalahti ry:n ukkojen laulutervehdyksellä 50-vuotispäiviään viettävälle jäsenelle. Kerhon tarkoituksena oli aluksi koota jäsenet viettämään syntymäpäiväjuhlia jonkun jäsenen täyttäessä pyöreitä vuosia. Sittemmin kerhon ideoimana syntyi Laajalahden raivaajapatsas ja Laajalahden torpan osto yhdistyksen toimitilaksi.

  (Lähteenä käytetty: ”Meidän Laajalahti” –juhlajulkaisua, 2000)