Kotikadut kuntoon -hanke
Laajalahti ry:n lausunto

Kotikadut kuntoon -hanke myös Laajalahteen
 

Espoon tekninen keskus haluaa tarttua vanhojen kaavoitettujen ja tiivistymässä olevien pientaloalueiden katujen ongelmiin entistä painokkaammin. Yksi näistä tiivistyvistä pientaloalueista on Laajalahti.

Alla olevassa kartassa katujen kunnostamisen aikataulu Laajalahdessa.

Mielipiteesi voit jättää Laajalahti ry:n kautta tai suoraan hankkeelle.

Kotikadut kuntoon -hankkeen avulla pyritään nopeuttamaan vielä rakentamattomien katujen rakentamista niin, että kaikki kotikadut olisivat kunnossa vuonna 2018.
 Espoolaiset voivat tutustua Kotikadut kuntoon -hankkeeseen Espoon kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.espoo.fi/kotikadut. Sivuilta löytyy myös kaupungininsinööri Martti Tieahon videoitu puheenvuoro Kotikadut kuntoon -projektista.
 

Myös asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan asuinalueidensa katujen rakentamisjärjestykseen. Sivuilla voi jättää kommentteja erityisen karttaliittymän avulla. Asukkaiden kommentit otetaan huomioon yhdessä mm. teknisten ja liikenneturvallisuusnäkökohtien kanssa rakentamisjärjestystä määritettäessä.  

 Ajatus Kotikadun kuntoon -hankkeesta syntyi syksyllä 2005. Silloin tekninen lautakunta esitti, että Espoon 550 -vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2008 ns. KTP -alueiden (kaavoitettujen, tiivistyvien pientaloalueiden) kunnallistekniikan jälkeenjääneisyys korjattaisiin nopeutetussa aikataulussa.

 KTP-alueita on Espoossa tällä hetkellä 25 kappaletta ja lisäksi joitakin vastaavia alueita ollaan kaavoittamassa parhaillaan. Ne ovat asuinalueita, joissa asemakaava on vahvistunut ja vesihuolto rakennettu, mutta suuri osa kaduista on vielä rakentamatta nykyajan vaatimusten mukaisesti.
 Tämä tarkoittaa usein sadevesiviemärien, jalkakäytävien, päällysteiden yms. puuttumista. Asukkaille aiheutuvia käytännön ongelmia ovat mm. valumavedet, sorapintaisten katujen pölyäminen sekä puutteellinen liikenneturvallisuus. On arvioitu, että näille alueille voisi sijoittua vielä n. 20 000–30 000 asukasta nykyisten lisäksi.


 Nykyisellä rakentamisvauhdilla arvioidaan kaikkien kotikatujen tulevan rakennetuiksi vasta 2040-luvulla.  Näitä katuja on rakentamatta n. 100 km ja kokoojakatuja n. 45 km. Rakentamiseen tarvittaneen kaikkiaan n. 150 milj. euroa.
 

Laajalahti ry:n lausunto:

"Kotikadut kuntoon -hanke

Laajalahti ry:n johtokunta on käynyt keskustelun oman alueensa katujen rakentamisesta ja kohteiden toteuttamisaikataulusta. Lisäksi Laajalahti ry on yhdistyksen kotisivuilla virittänyt alueensa asukkaiden keskustelua asiasta ja pyytänyt heitä kommentoimaan asiaa suoraan Teknisen keskukseen. Espoon kaupunginosayhdistysten liitto on järjestänyt asiaa koskevan keskustelutilaisuuden, johon johtokunnan jäsenet osallistuivat. Laajalahti ry:n edustaja Tapiolan alueneuvottelukunnassa sai myös kannatusta lausunnossa esitettyihin kannanottoihin ja sen lausunto on samansuuntainen Laajalahti ry:n kanssa.

Keskusteluiden lopputuloksena on tiivistynyt käsitys siitä, että Laajalahdessa on monin paikoin on vanhat asemakaavat ja alueen asutus on hyvin sopeutunut nykyisten sorapintaisten katujen mukaiseen tilanteeseen. Rakentamisohjelmien mukaiset suunnitelmat ovat paikoitellen nykyiseen tilanteeseen nähden hyvin massiivisia ja uudet kadut jalkakäytävineen ovat useita metrejä leveämpiä kuin nykyiset. Tämä herättää alueemme asukkaissa huolta lisääntyvästä läpiajosta, korkeammista ajonopeuksista ja vanhojen pihapiirien istutusten katoamisesta kadun rakentamisen alle. Katujen rakentamisen suunnittelussa ei myöskään ole huomioitu asukkaiden mielipiteitä ja lisäksi vuorovaikutteisuus suunnittelijoiden kanssa ei ole aina toiminut ja asukkaat ovat tunteneet jääneensä ilman mitään vaikutusmahdollisuuksia. Lisäksi jo toteutetut katujen rakentamiset ovat alueen asukkaiden mukaan edenneet tuskastuttavan hitaasti ja häirinneet erittäin paljon alueen asukkaiden elämää. Tästä esimerkkinä mainittakoon Koivistontien rakentaminen, joka on kestänyt jo yli puoli vuotta.

Laajalahti ry esittää seuraavaan kannanoton:

 1. Katujen rakentamisen suunnittelussa on turvattava vanhojen alueiden omaleimaisuuden säilyminen ja istutusten mahdollisimman laaja säilyttäminen.

 
 2. Katujen rakentamisessa on otettava huomioon, että katujen rakentaminen ei lisää pientaloalueiden läpiajo-ongelmia ja nosta ajonopeuksia.

 

 3.  Katujen rakentaminen täytyy toteuttaa mahdollisimman nopeasti ja asukkaita kohtuuttomasti haittaamatta.

 

 4. Asukkaiden mielipiteet on mahdollisuuksien mukaan huomioitava vuorovaikutteiden suunnittelun periaatteiden mukaisesti ja vanhat kadunrakentamissuunnitelmat on laitettava ajan tasalle."

 
     Laajalahdessa 17.12.2006


     Sari Ojanen                              Tytti Heiskala

     puheenjohtaja                            sihteeri

      Etusivulle