RAIDE-JOKERIN HANKESUUNNITELMA LAAJALAHDEN KOHDALLA

12.04.2016

Kehä I:n varsi

Raitiotie on omalla väylällään Kehä I:n itäpuolella ja mahdollisimman lähellä Kehä I:n rakenteita. Linjaus on suunniteltu siten, että voidaan saavuttaa 70km/h matkanopeus. Kehä I:n itäpuolelle on suunniteltu rakennettavaksi meluseinä, jonka itäpuolelle raitiotie on sijoitettu. Raitiotien pinta on koko osuudella ratasepeliä.

Hankesuunnitelman kanssa samanaikaisesti on laadittu Kehä I:n tiesuunnitelmaa, jonka suunnitteluratkaisujen kanssa raitiotiesuunnitelma on sovitettu yhteen. Raitiotien yhteyteen suunnitellaan Vaisalantieltä pohjoiseen Ruukinrannantielle laadukas jalankulku- ja pyörätie. Raitiotie sekä jalankulun ja pyöräilyn väylä on suunniteltu Kehä I:n korkeustasoihin yhteensopivaksi. Suunnitelmassa on esitetty Kehä I:n ylitys olettaen, että Kehä I:n tasausta on laskettu tiesuunnitelman mukaisesti noin 5 metriä. Koska Kehä I:n parantamisesta Raide-Jokerin rakentamisen kanssa samanaikaisesti ei ole täyttä varmuutta, tutkittiin suunnitteluvaiheessa myös toteutustapa ja kustannukset nykyisen Kehä I:n tasauksen mukaisina.

Esitetyssä ratkaisussa jalankulku- ja pyörätien itäpuolelle tulee noin 5m levyinen luiska. Poikkileikkaus säilyy samanlaisena Laajarannan pysäkin pohjoispuolelle asti. Laajarannan pysäkin pohjoispuolella on Kehä I:n ali Sakkolanportin alikulku, jota jatketaan myös raitiotien ali. Pysäkiltä johtavat portaat alikulkuun.Raitiotien itäpuolelle Sakkolantien varren asuintonteille ajo toteutetaan uutta jalankulku- ja pyörätietä pitkin. Kulkuyhteyden vuoksi raitti on suunniteltu 5 metriä leveäksi osuudella Turvesuontie – Sakkolantie.

Turvesuontien eritasoliittymän suunnitelmat on otettu raitiotiesuunnittelussa huomioon siten, että raitiotien sijainti ja korkeustaso on yhteensopiva Kehä I:n tiesuunnitelman kanssa. Turvesuontien pohjoispuolelta lähtien raitiotien linjausta nostetaan, jotta saadaan Kehä I:n ylittävä raitiotiesilta riittävän korkealle. Kehä I:n suunnittelussa ja suunnitelmien yhteensovituksessa on otettu huomioon erikoiskuljetusten vaatima raitiotiesillan alikulkukorkeus. Kehä I:n n tasausta ehdotetaan laskettavaksi hyvän lopputilanteen aikaansaamiseksi, jota on esitetty myös laadittavassa tiesuunnitelmassa..

Kehä I:n ylitys toteutetaan mahdollisimman pitkälle maapengerratkaisuna. Kehä I:n itäpuolella jalankulku- ja pyörätie siirtyy raitiotien vierestä maapenkereen luiskan alareunaan ja jatkaa Kehä I:n itäpuolta Ruukinrannantielle. Raitiotie ylittää Kehä I:n sillalla ja liittyy Kurkijoentien nykyisiin korkeustasoihin Kehä I:n länsipuolella. Sillan ja maapenkereen rakenteisiin Kehä I:n itäpuolelle sijoitetaan sähkönsyöttöasema.

Kurkijoentie

Raitiotie on Kurkijoentiellä sekaliikenneosuudella. Kadun poikkileikkaus muuttuu ajoradan osalta nykyisestä vain vähän. Kadun ajoradan leveys kasvaa nykyisestä noin 7 metristä 8 metriin. Muutoksella ei ole vaikutusta katualueen rajoihin. Levennys toteutetaan kaventamalla kadun erotuskaistoja. Kadun nopeusrajoitus säilyy nykyisellään, 30km/h tunnissa.Kadun liikennejärjestelyt säilyvät jalankulun ja pyöräilyn osalta nykyisenkaltaisina.

Laajalahdessa tutkittiin myös vaihtoehtoista linjausta, joka kulki Turunväylän ja Kehä I:n kainalossa. Vaihtoehtoja ja valitun vaihtoehdon valintaperusteita on kuvattu kappaleessa 2.12.

Kurkijoenpuisto

Raitiotie kääntyy Kurkijoentieltä Kurkijoenpuistoon, jossa sijaitsee myös raitiotien ja bussin pysäkki. Puiston läpi linjattu raitiotie mahdollistaa myös bussien kulkuyhteyden Säterin puolelle, Linnoitustielle. Puiston kohdalla nykyistä maanpintaa joudutaan nostamaan 1-1,5 metriä, jotta raitiotien tasaus saadaan kytkettyä Kurkijoentiehen. Puiston alueelta liikennöidään Laajalahden varikolle. Pysäkin pohjoispuolella on raitiotien raiteenvaihtopaikka. Turunväylän silta Turunväylä ylitetään uudella sillalla, jota pitkin liikennöivät myös bussit Laajalahden ja Säterin välillä. Sillalla on lisäksi uusi laadukas jalankulku- ja pyörätie.

Lisätietoja http://raidejokeri.info/wp-content/uploads/2016/01/hankesuunnitelma.pdf

13.01.2024Perkkaan koulu laajahtelaisten äänestyspaikkana
26.10.2023Liikenneturvallisuus - kaupungin vastaus
27.05.2023Lupauksenvuori on suojeltu
03.03.2023Kannanotto yleiskaavan 2060:n suunnitteluun
12.11.2022Kuntoportaiden hahmottamisongelmasta
29.05.2022TaKe-säästöt - Laajalahti ry:n kannanotto
15.02.2022Vahvialankallion kuntoportaat - Palaute/Vastaukset
07.11.2021Vetoomus Laajalahden kirjaston puolesta
21.10.2021Kirjasto kylän sydämenä
19.09.2021Tapiolan seurakunnan Kesä Laajalahdessa-hanke onnistui

Siirry arkistoon »