Japanintatarin torjuntakokeilu15.08.2026
Laajalahti ry sai kaupungilta luvan kokeilla japanintatar-esiintymän hävittämistä peittämällä. Impilahdensillan (ratikkasillan) länsipuolella, lähellä Turunväylän meluvallia, sijaitseva esiintymä on nyt peitetty. Esiintymän koko on noin 4*4 metriä. Ja tarkoitus on jättää peitteet sen päälle noin 3-5 vuodeksi. Esiintymä on todennäköisesti siirtynyt alueelle pienen juurenpalasen mukana. Peittäminen on toteutettu kevytpeitteillä ja laudoilla, joten kovin kaunis se ei ole. Se kuitenkin onnistui pelkkien ruuvien ja kiilojen hinnalla. Kevytpeitteet saimme lahjoituksina. Kahdella henkilöllä työhön meni noin kaksi tuntia. Aluksi esiintymä niitettiin viikatteella ja vesurilla. Sitten pahimmat (terävimmät) pystyyn jääneet juurakot poljettiin maahan ja esiintymän päälle levitettiin peite, jonka reunoihin on kiinnitetty kiilojen avulla laudat. Jatkossa peitettyä aluetta on tarkoitus seurata, mahdollisesti laajentaa peitettyä aluetta sekä vahvistaa peitettä. Toivottavasti esiintymä saadaan haltuun ja kokeilua voidaan jatkaa, sillä lähialueella on useita laajempia esiintymiä, jotka ovat tukahduttaneet muun kasvillisuuden kokonaan. Tiesitkö, että...
|
| 15.08.2026 | Japanintatarin torjuntakokeilu |
| 12.08.2026 | Nuortenkerho aloittaa syksyn toiminnan to 27.8. |
| 10.08.2026 | Kirjasto jälleen avoinna |
| 22.06.2026 | Laajalahden kirjasto suljettu 22.6.-9.8. |
| 21.06.2026 | Hyviä kesäpelejä Laajalahden tekonurmikentällä |
| 13.06.2026 | Lisää taidetta Laajalahteen |
| 07.06.2026 | Espoo järjestää luontoviisaan pihakisan |
| 03.06.2026 | Rodot kukkivat jälleen |
| 29.05.2026 | Raivaajat-patsas 50 vuotta |
| 28.05.2026 | Nostoja Laajalahdesta |
|
Siirry arkistoon » |





