Raide-Jokeri ja Laajalahti ry

12.04.2016

 

Raide-Jokerin hankesuunnitelma on valmistunut ja siihen voi tutustua verkossa osoitteessa  http://raidejokeri.info/. Hankesuunnitelman valmistumisen jälkeen valtio ilmoitti osallistuvansa Raide-Jokerin kustannuksiin 84 miljoonalla eurolla. Seuraavaksi toteuttamisesta päätetään kuntatasolla.

Raide-Jokerin linjaus  on yksi merkittävimmistä hankkeista Laajalahden alueella vuosikymmeniin. Laajalahtelaisten mielipiteet hankkeesta ja sen linjauksista ovat jakautuneet riippuen asuinpaikasta ja liikkumisen tarpeesta.

Laajalahti ry näkee Raide-Jokerin osana tulevaisuuden kokonaisuutta, jossa myös muilla tulevilla maankäyttö- ja liikennejärjestelyillä on suuri merkitys. Yhdistys ei ole lähtenyt kategorisesti vastustamaan tai puolustamaan hanketta tai mitään yksittäistä vaihtoehtoa, vaan on halunnut antaa hankkeesta ajantasaista tietoa ja ohjata laajalahtelaiset itse muodostamaan kantansa oikeaan tietoon perustuen. 

Yhdistys on jakanut tiedotteita ja järjestänyt Laajalahden koululla aiheesta oman tiedotustilaisuuden elokuussa yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.  Pikaraitiotie –hanketta esiteltiin sen lisäksi yhdistyksen vuosikokouksessa ja Laajalahtipäivän infopisteessä. Toimitimme myös joulukuussa Espoon kaupungille yhdistyksen mielipiteen Raide-Jokeriin liittyvistä kaavoista, jotka sisältyivät hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. Mielipide on luettavissa kotisivuillamme.

Laajalahti ry edellyttää koko Raide-Jokerin suunnittelussa hyvää vuorovaikutusta asukkaiden kanssa.  Huono ja piittaamaton suunnittelu ja vuoropuhelu asukkaiden kanssa ei edesauta hankkeen etenemistä. Alueemme luontoarvoja ja asutusta ei saa häiritä tarpeettomasti. Uuden liikennevälineen suunnittelu ja rakentaminen valmiille asuinalueellemme on vaativaa ja aiheuttaa joka tapauksessa jonkinlaista haittaa asutukselle. Siksi edellytämme korkeatasoista ja asukaslähtöistä suunnittelua ja viimeistään asemakaavapäätöksissä sellaisia päätöksiä, joihin asianosaisilla kiinteistönomistajilla on mahdollisuus hakea muutosta. Myös poliittisilta päätöksentekijöiltä odotamme asukkaiden kuulemista ja huomioimista päätöksenteossa.

Pikaraitiotie kulkee noin 300 metriä Kurkijoentietä pitkin. Tie kulkee pientaloasutuksen läpi ja sen ylittää koulumatkallaan useita koululaisia. Tällä hetkellä linja-autoliikenne, alueen sisäinen liikenne ja runsas läpiajo aiheuttavat suuria vuorokautisia liikennemääriä Kurkijoentiellä. Kurkijoentietä kulkee useita bussilinjoja kymmeniä kertoja päivässä lähes vuorokauden ympäri.

Nykyisin alueen lasten koulutietä ja jalankulkijoiden tienylitystä on yritetty parantaa rakentamalla keskikorokkeita ja korotuksia Kurkijoentielle. Liittymä Kehä I:lle suljettaneen samanaikaisesti Raide-Jokerin rakentamisen yhteydessä ja näin ollen liikenne luultavasti vähenee, koska jäljelle jää vain alueen oma sisäinen liikenne. Joukkoliikenne ilmeisesti johdetaan joka tapauksessa rakennettavaa joukkoliikennekaistaa pitkin Kurkijoenpuiston kautta. 

Laajalahti ry:n aktiivit on jo vuosien ajan valvoneet ja turvanneet koulujen lukukauden aluksi koululaisten koulutietä.  Siksi käsityksemme koulutien nykyisestä turvallisuustilanteesta on selkeä. Alueella on nopeudenseurantanäyttö, joka näyttää lähes poikkeuksetta aina pientä ylinopeutta ja myös törkeitä ylityksiä näkyy. Liikennetilanne ei ole nykyisinkään hyvä, joten sen parannuttava Raide-Jokerin myötä. Tien ja raiteiden ylitys on järjestettävä turvallisesti. Lisäksi koululaisten tien ylityksen vaarantuminen on pääargumentti hankkeen vastustamisessa.

Sari Ojanen

Laajalahti ry:n puheenjohtaja

05.04.2024Pihapelit-hanke
13.01.2024Perkkaan koulu laajahtelaisten äänestyspaikkana
02.01.2024Roga Sport Oy:n melulupapäätös
26.10.2023Liikenneturvallisuus - kaupungin vastaus
27.05.2023Lupauksenvuori on suojeltu
03.03.2023Kannanotto yleiskaavan 2060:n suunnitteluun
12.11.2022Kuntoportaiden hahmottamisongelmasta
29.05.2022TaKe-säästöt - Laajalahti ry:n kannanotto
15.02.2022Vahvialankallion kuntoportaat - Palaute/Vastaukset
07.11.2021Vetoomus Laajalahden kirjaston puolesta
21.10.2021Kirjasto kylän sydämenä
19.09.2021Tapiolan seurakunnan Kesä Laajalahdessa-hanke onnistui
16.08.2021Laajalahti ry:n mielipide -Turvesuonristi
30.05.2021Koulun purkutyöt - päätös /Päivitetty 23.7.21
11.09.2020Uusi betoniasema Laajalahteen
04.08.2020Ethän ruoki rottia
16.07.2020Turvesuon asuntorakentaminen - asukaskyselyn raportti
13.02.2020Kehä I:n melu / Päätöspöytäkirja 12.11.19
29.01.2020Työmaamelu Laajalahdessa - Kysely 15.9.19
20.08.2019Turvesuon asuntorakentaminen / Asukaskyselyn raportti
19.08.2019Melulupapäätös Raide-Jokerin työmaista
22.03.2019Veljeskulma - Museoviraston lausunto 1.9.17
27.10.2018Turvesolmun metsävyöhyke - esitys ELY:lle
12.09.2018Väliaikatietoja Laajalahden kaavoituksesta
02.03.2018Lahdenpohjan kaava - Laajalahti ry:n valitus
29.12.2017Laajalahti ry:n muistutus - Koulun laajennus
12.12.2017Kaupungin vastine Turvesuo pohjoinen asemakaavan muutos, alue 120603
10.10.2017Laajalahti ry:n muistutus Turvesuo pohjoinen, asemakaavan muutos, alue 120603
07.07.2017Tiesuunnitelma Kehä I - Laajalahti ry:n muistutus
07.07.2017Laajalahti ry:n mielipide - vähittäiskaupan suuryksikkö
07.07.2017Laajalahti ry:n valitus - Laajalahti pohjoinen, alue 120324
15.06.2017Veljeskulman suojeluesitys
17.05.2017Laajalahti ry:n mielipide Laajalahti pohjoinen (koulu, Veljeskulma, kirjasto)
02.05.2017Ruukinranta - Tarvaspää Laajalahti ry:n muistutus
14.02.2017Lisämuistutus Lahdenpohjan asemakaavaehdotukseen
04.02.2017Laajalahti ry:n muistutus Lahdenpohja kaavaehdotus
04.01.2017Laajalahti ry:n muistutus Laajalahti pohjoinen asemakaavamuutoksesta
04.01.2017Lujabetoni: Laajalahti ryn valitus Vaasan hallinto-oikeudelle
14.12.2016Lahdenpohjan asemakaava Laajalahti ry:n vetoomus
20.11.2016Raide-Jokeri asemakaavat kaupunginsuunnittelulautakunnassa 16.11.2016
09.07.2016Laajalahti ry:n muistutus Lujabetoni Oy:n ympäristölupahakemukseen
16.06.2016Valtuustoilta vihreää valoa Raide-Jokerille
13.06.2016Kaupunginvaltuusto hyväksyi Raide-Jokerin hankesuunnitelman
09.06.2016Raide-Jokerin hankesuunnitelma valtuustoon
05.06.2016Lujabetoni hakee jatkoaikaa
13.04.2016KEHÄ I:N MUUTOSTYÖT
12.04.2016Raide-Jokeri ja kaavoitus
12.04.2016Raide-Jokeri - Laajalahti ry:n kannanotto
12.04.2016Raide-Jokeri ja Laajalahti ry
12.04.2016RAIDE-JOKERIN HANKESUUNNITELMA LAAJALAHDEN KOHDALLA