Anja Pankasalo in memoriam
Me laajalahtelaiset otimme murheellisin mielin vastaan tiedon pitkäaikaisen Laajalahti ry:n sihteerin ja puheenjohtajan Anja Pankasalon poismenosta. Hän menehtyi pitkään kestäneen sairauden murtamana 69 vuotiaana 15.7.2015.
Anja aloitti kotiseututyön Laajalahti ry:n johtokunnassa 1980-luvun puolivälissä ja oli vuosikymmenten ajan kylämme voimahahmo – energinen, luova ja määrätietoinen.
Anjan väsymätön toiminta oli suoraa jatkumoa sille uraauurtavalle työlle, jonka Raivaaja-patsaan ansainneet, ensimmäiset Laajalahden asukasvaikuttajat olivat aloittaneet. Ilman Anjaa Laajalahti ei olisi sitä, mitä se tänä päivänä on.
1990-luvun alun voimalinjataistelu toi Anjan ponnisteluille paljon näkyvyyttä ja sen seurauksena hän ajautui mukaan myös kunnallispolitiikkaan voidakseen ajaa tehokkaammin hänen sydäntään lähellä olevia asioita. Anja toimi valtuutettuna aluksi kaupunginsuunnittelulautakunnasta käsin edeten siitä pitkäaikaiseksi kaupunginhallituksen jäseneksi.
Olemme kiitollisia Anjalle siitä, että Laajalahdessa on edelleen kirjasto alakerran harrastustiloineen. Olemme kiitollisia kaikesta siitä työstä, jonka Anja teki saadaksemme meluvallit Kehä I:n ja Turunväylän varteen... Monet nykyään itsestäänselvyyksinä pitämämme asiat Laajalahdessa ovat Anjan uurastuksen tulosta.
Monet muistavat Anjan järjestämät lukuisat siivoustalkoot ja vihertekokilpailut. Siivoustalkoissa siistittiin koko Laajalahtea – myös metsiköitä asukkaiden sinne kantamista puutarha- ym. jätteistä. Anjan oma puutarha oli nähtävyys ja hänen järjestämänsä viherteot sekä koko Espoon kattavat vihertekokilpailut innostivat muitakin kohentamaan ympäristöään kauniilla istutuksilla. Myös esimerkiksi Turvesuontien varrella oleva pihlajarivistö on Anjan meille jälkipolville jättämä maisemaa kaunistava vihermuisto.
Yksi monista Anjan aikaansaannoksista on myös Laajalahden rodopuisto, jonka hän perusti 1990-luvun puolivälissä. Puisto on tätänykyä osa Espoon kaupungin Meidän puisto –hanketta ja yhdistyksemme tarkoituksena on saada sen viralliseksi nimeksi Anja Pankasalon puisto.
Anjan kotiseututyö ylettyi myös laajemmin Espooseen. Hän oli alueneuvottelukuntatyöryhmän jäsen ja myöhemmin asukasfoorumityöryhmän puheenjohtaja. Lisäksi Anja toimi Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön puheenjohtajana ja Espoon Omakoti -lehden päätoimittajana.
Kun Albergan kartano joutui purku-uhan alle, Anja perusti Pro Alberga ry:n historiallisen kartanon säilyttämiseksi. Ilman hänen ponnistelujaan Albergan kartanosta tuskin olisi jäljellä enää muuta kuin muistoja ja valokuvia.
Suomen Kotiseutuliiton ansiomitalin Anja sai vuonna 2000 ja Espoo-mitalin työstä Espoon kaupungin hyväksi vuonna 2007. Kotiseutukummin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 2012.
Anja toimi Laajalahti ry:n sihteerinä vuosina 1987-1992 ja puheenjohtajana 1993-2000. Vuonna 2010 hänet nimettiin Laajalahti ry:n kunniajäseneksi. Johtokunnan jäsenyydestä hän luopui sairastuttuaan vuonna 2012.
Anjan kädenjälki näkyy kaikkialla Laajalahdessa ja muisto hänen valoisasta, positiivisesta olemuksestaan säilyy kauan mielissämme ja sydämissämme.