Kirjasto kylän sydämenä

21.10.2021

KIRJASTO KYLÄN SYDÄMENÄ

Suomi on ylpeillyt kansalaisyhteiskunnalla, jossa on korkea lukutaito, luottamus ja halu toimia yhteiseksi hyväksi. Nämä syystäkin ylpeyttä herättävät asiat eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä vaan niitä tulee vaalia. Yksittäisen kaupunkilaisen kannalta kansalaisyhteiskunnan kulmakivenä toimii kirjasto. Vapautta ja tasa-arvoa vaalivan kirjaston tulee olla kaupunkilaista lähellä ja kaikkien saavutettavissa.

Saavutettavuutta tarkastellaan usein työikäisen silmälasien läpi. Kulkuvälineiden vaihdot siirtymineen ja odotuksineen ja nopeatahtinen ympäristö voivat kuitenkin iäkkäälle tai liikuntarajoitteiselle muodostua kynnyskysymyksiksi liikkumishalukkuudessa. Tuttu ja rauhallinen kirjastoympäristö tuntuu turvalliselta. Se kutsuu oleskelemaan ja sallii omaan tahtiin liikkumisen. Lasten vanhemmat puolestaan pyrkivät rajoittamaan pienten lasten itsenäistä liikkumista levottomiksi koetuissa kauppakeskusympäristöissä, jolloin kirjasto on saavuttamattomissa, vaikka onkin lähellä. Saavutettavuutta tuleekin tarkastella etäisyyttä laajempana tekijänä ja huomioida moninaiset kirjastonkäyttäjät.     

Erityisen tärkeää saavutettava lähikirjasto on juuri lukemaan opetteleville lapsille, jotka ovat vielä innoissaan uudesta, puhkeamassa olevasta, taidosta. Yhdessä lukutaidon kanssa kasvaa myös elinpiiri, jota ekaluokkalainen tutkii myös omatoimisesti. Lasten itsenäinen liikkuminen kirjastoon oma kirjastokortti taskussa tulee turvata ja huolen lasten lukutaidosta tulee näkyä myös kaupungin päätöksenteossa. Kirjasto on peruspalvelu, jonka tulee olla saavutettava meille kaikille. Kirjastolain mukaan kunnan on myös kuultava asukkaita yleisiä kirjastoja koskevissa keskeisissä päätöksissä.

Kirjasto on ollut osa Laajalahden kylän elämää 1950-luvulta lähtien. Kyläkirjasto on muuttunut osaksi monikulttuurista kaupunginosaa Espoon kasvun myötä ja kirjasto on kehittänyt omaan toimintaansa sen mukaisesti. Kirjasto on ollut aktiivinen niin lukukoira- kuin kielikahvilatoiminnassa. Kirjasto on tarjonnut apua digitalisoituvassa maailmassa selviämiseen ja kaavakkeiden täyttämiseen. Laajalahden kirjasto on tehnyt aktiivista yhteistyötä myös paikallisten yhteisöjen kanssa; osallistunut Laajalahtipäivän tapahtumiin ja lasten kesäkulttuuripassi -toimintaan.

Laajalahden kirjasto on myös alueen asukkaiden kulttuurikeskus, jossa voi oppia, työskennellä, harrastaa ja osallistua kansalaisvaikuttamiseen. Kirjasto on koti nuortenilloille, perhekerholle, marttayhdistykselle ja Laajalahti ry:lle. Vuosikymmenten aikana kirjastossa ovat kokoontuneet mitä moninaisimmat paikallisryhmät pikkupioneereista, pyhäkoululaisiin, steppaajiin ja Pokemon liigalaisiin. Kaikki tämä paikallinen toiminta tarvitsee tiloja myös tulevina vuosikymmeninä. Parhaillaan Laajalahti ry käy neuvotteluja Kalliolan Setlementin kanssa kirjaston kerhotilan soveltumisesta heidän tarpeisiinsa maahanmuuttajien kotoutumistyössä.

Sotainvalidien talkoilla rakentama kiinteistö on nykyisin kaupungin omistuksessa ja yhden kirjastokäynnin kiinteistökustannus on Espoon edullisimpia, vain 60 senttiä. Tätä voi verrata Entressen kirjaston 2 euron ja Sellon kirjaston 1,7 euron tilakustannuksiin käyntiä kohden. Pienet lähikirjastot ovat sekä saavutettavia että kustannustehokkaita. Kirjaston lopetus toisi Espoon kaupungin kirjastokuluhin näennäisen 0,6 % säästön. Paikalliseen kulttuuri- ja kansalaistoimintaan kohdistuva isku olisi lamauttava ja sen kerrannaisvaikutukset näkyisivät myös kaupungin kassassa.

 

Heli Nikunen, Laajalahti ry

05.04.2024Pihapelit-hanke
13.01.2024Perkkaan koulu laajahtelaisten äänestyspaikkana
02.01.2024Roga Sport Oy:n melulupapäätös
26.10.2023Liikenneturvallisuus - kaupungin vastaus
27.05.2023Lupauksenvuori on suojeltu
03.03.2023Kannanotto yleiskaavan 2060:n suunnitteluun
12.11.2022Kuntoportaiden hahmottamisongelmasta
29.05.2022TaKe-säästöt - Laajalahti ry:n kannanotto
15.02.2022Vahvialankallion kuntoportaat - Palaute/Vastaukset
07.11.2021Vetoomus Laajalahden kirjaston puolesta
21.10.2021Kirjasto kylän sydämenä
19.09.2021Tapiolan seurakunnan Kesä Laajalahdessa-hanke onnistui
16.08.2021Laajalahti ry:n mielipide -Turvesuonristi
30.05.2021Koulun purkutyöt - päätös /Päivitetty 23.7.21
11.09.2020Uusi betoniasema Laajalahteen
04.08.2020Ethän ruoki rottia
16.07.2020Turvesuon asuntorakentaminen - asukaskyselyn raportti
13.02.2020Kehä I:n melu / Päätöspöytäkirja 12.11.19
29.01.2020Työmaamelu Laajalahdessa - Kysely 15.9.19
20.08.2019Turvesuon asuntorakentaminen / Asukaskyselyn raportti
19.08.2019Melulupapäätös Raide-Jokerin työmaista
22.03.2019Veljeskulma - Museoviraston lausunto 1.9.17
27.10.2018Turvesolmun metsävyöhyke - esitys ELY:lle
12.09.2018Väliaikatietoja Laajalahden kaavoituksesta
02.03.2018Lahdenpohjan kaava - Laajalahti ry:n valitus
29.12.2017Laajalahti ry:n muistutus - Koulun laajennus
12.12.2017Kaupungin vastine Turvesuo pohjoinen asemakaavan muutos, alue 120603
10.10.2017Laajalahti ry:n muistutus Turvesuo pohjoinen, asemakaavan muutos, alue 120603
07.07.2017Tiesuunnitelma Kehä I - Laajalahti ry:n muistutus
07.07.2017Laajalahti ry:n mielipide - vähittäiskaupan suuryksikkö
07.07.2017Laajalahti ry:n valitus - Laajalahti pohjoinen, alue 120324
15.06.2017Veljeskulman suojeluesitys
17.05.2017Laajalahti ry:n mielipide Laajalahti pohjoinen (koulu, Veljeskulma, kirjasto)
02.05.2017Ruukinranta - Tarvaspää Laajalahti ry:n muistutus
14.02.2017Lisämuistutus Lahdenpohjan asemakaavaehdotukseen
04.02.2017Laajalahti ry:n muistutus Lahdenpohja kaavaehdotus
04.01.2017Laajalahti ry:n muistutus Laajalahti pohjoinen asemakaavamuutoksesta
04.01.2017Lujabetoni: Laajalahti ryn valitus Vaasan hallinto-oikeudelle
14.12.2016Lahdenpohjan asemakaava Laajalahti ry:n vetoomus
20.11.2016Raide-Jokeri asemakaavat kaupunginsuunnittelulautakunnassa 16.11.2016
09.07.2016Laajalahti ry:n muistutus Lujabetoni Oy:n ympäristölupahakemukseen
16.06.2016Valtuustoilta vihreää valoa Raide-Jokerille
13.06.2016Kaupunginvaltuusto hyväksyi Raide-Jokerin hankesuunnitelman
09.06.2016Raide-Jokerin hankesuunnitelma valtuustoon
05.06.2016Lujabetoni hakee jatkoaikaa
13.04.2016KEHÄ I:N MUUTOSTYÖT
12.04.2016Raide-Jokeri ja kaavoitus
12.04.2016Raide-Jokeri - Laajalahti ry:n kannanotto
12.04.2016Raide-Jokeri ja Laajalahti ry
12.04.2016RAIDE-JOKERIN HANKESUUNNITELMA LAAJALAHDEN KOHDALLA